Terhi Sakara

Osallistuin Laurean sosionomi-opiskelijoiden järjestämään Hyvinvointia Vantaalla vaalikeskusteluun. Minua haastateltiin siellä kahden opiskelijan toimesta,

oli ilo keskustella heidän kanssaan hyvinvoinnista Vantaalla. Kiitos Krista ja Aleksi! Itse paneeli oli hyvin järjestetty ja siellä oli paljon ihmisiä kuuntelemassa ja keskustelemassa kokemusasiantuntijoiden kanssa päihde- ja mielenterveystyöstä sekä omaishoitajuudesta Vantaalla. Keskustelu mikä tilaisuudessa syntyi oli antoisa varmasti puolin ja toisin. 

Tässä haastatteluni vaalikeskustelusta:
(linkki alkuperäiselle sivulle)

"Sattumanvaraisessa arvonnassa saimme haastateltavaksi 6 lapsen superäidin ja yrittäjän, Terhi Sakaran. Haastattelumme alkoi rennoissa tunnelmissa ja Terhin sanoin fiilikset olivat hyvät. On tärkeää saada nuoria mukaan politiikkaan, äänestämään ja kiinnostumaan yhteiskunnan asioista. Näistä syistä Sakara oli iloinen, että tapahtuma järjestettiin Laureassa, nuorien keskuudessa. Terhi lähellä sydäntä ovat juurikin perheiden, lasten ja nuorten asiat. Päivän teemana olivat mielenterveys- ja päihdetyö, omaishoito ja yleisesti Vantaalainen hyvinvointi.

Olin iloinen saadessani haastatella nimenomaan Sakaraa, sillä hän on 4 erityislapsen äiti ja nähnyt julkisenterveydenhuollon, muun muassa neuvoloiden ja koulujen epäkohdat erityislasten osalta. Itse olen yhden erityislapsen äiti, ja nämä asiat ovat itselläni pinnalla. Terhi kertoi, että kouluissa ja neuvoloissa ei ole tarpeeksi tietoa erityislapsista, eikä vanhempia oteta välttämättä vakavasti ja huolia ei kuunnella. Katsotaan valmiiksi annettuja käyriä ja niihin verrataan aivan kuten täysin terveitä lapsia. Terhi kertoo, että terveydenhuollossa sanotaan liian kauan kaiken olevan kunnossa, vaikka vanhemmat olisivat nähneet muutokset jo kauan aikaa. Vanhemmat joutuvat näin ollen itse etsimään tietoa ja vaatimaan hoitoa. Usein erityislapsiperheeseen kuuluu useita erityislapsia, kun monet sairaudet ja erityisyydet ovat periytyviä. Ensimmäisen lapsen kohdalla asiat ovat vaikeimmin saatavilla, mutta seuraavien lasten kohdalla asiat helpottuvat, kun tietoa löytyy ennestään, uskalletaan vaatia ja voi olla, että terveydenhuollon ammattilaiset jo tuntevat asiakkaan.

Vaikka sairaus tai erityisyys voi olla täysin sama, voi reitti hoidon pariin olla jokaisella täysin eri. Terhin mielestä olisi helpompaa sekä asiakkaille, että terveyenhuollolle, jos asiat voisi hoitaa niin kutsutusti yhdeltä luukulta. Jokainen tietäisi minne mennä ja mistä saa apua, oli sairaudessa kyse mistä vain. Näin säästettäisiin aikaa, rahaa ja asiakkaan hermoja, kun ”luukulla” olisi vastassa ammattilainen, joka osaisi neuvoa, minne mennä ja minne ottaa yhteys avun saamiseksi. Diagnoosit tulisivat näin ollen esille nopeammin, sillä ilman diagnoosia ei voi hakea tukia ja avustuksia.

Terhi kannattaa valinnanvapautta terveyspalveluissa. Hän kertoo, että jokaisella olisi vapaus valita hoitopaikka taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Eikä pelkästään hoitopaikkaa, vaan myös asiantuntija ja hoito tulisi olla asiakkaan itse päätettävissä. Vaikka asiakkaalla olisi sama sairaus/ongelma, niin hoidon tarve voi silti olla eri. Miettimättä Terhi kertoo tämän ratkaisun olevan palvelusetelit. Nykyään tilanne on se, että ensin yritetään saada kelaa maksamaan, sen jälkeen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriä (HUS). Mikäli HUS ei maksa, sen jälkeen ollaan ilman, mikäli rahaa ei ole.

Jos kelalta on saatu myönteinen päätös tukiin ja kuntoutuksiin, on valinnan varaa enemmän. Ongelmana Terhi näkee, että jos asiakkaan on mentävä hoitopaikkaan tai hoitajalle, mikä hänelle on määrätty, voi lopputulos olla mitätön. Esimerkiksi erityyppisissä terapioissa henkilökemialla on suuri merkitys hoidon onnistumisessa. Mikäli terapeutin ja asiakkaan kemiat eivät toimi, hoidosta ei ole hyötyä asiakkaalle. Kokoomus ajaa SOTEssa asiaa, että raha seuraa potilasta. Tämä edesauttaisi sitä, että asiakas saisi palveluita, mitä ei välttämättä HUSilla ole ollenkaan.

Terhin mielestä omaishoidontuki ei ole riittävä, sillä se on luotu ajatellen vanhuksia, keitä hoitavat eläkkeelle jääneet puolisonsa, ja ketkä saavat eläkkeensä puolesta muutakin tuloa, kuin omaishoidontukea. Tuessa ei oteta huomioon erityislapsien perheitä, joissa vanhempi jää kotiin hoitamaan lastaan, ja jolloin hänellä ei ole lisätuloja omasta takaa. Tässä tilanteessa omaishoidontuen 100-300€ ei ole riittävä. Ongelmana on myös se, että monet erityislasten perheet eivät tiedä, että he voivat hakea omaishoidontukea, Terhi kertoo. Jos perheissä on monta erityislasta, jotka eivät yksinään täytä omaishoidontuen kriteerejä, mutta yhdessä he luovat kuormituksen, jonka vuoksi vanhempi joutuu jäämään kotiin hoitamaan lapsiaan. Tässä tilanteessa vanhempi ei saa tukea, vaikka sitä tarvitsisi. Terhin mielestä perhekohtaiset tilanteet olisi otettava huomioon omaishoidontukea myönnettäessä.

Omaishoitaja voi helposti väsyä toimessaan, sillä he ovat usein yksin hoitotilanteessa päivästä toiseen. Tämän ehkäisemiseksi Terhi ehdottaa, että omaishoitajalle olisi myös tarjolla palveluita kuten ilmainen uimahallipääsy tai kerran vuodessa kaupungin kustantama elokuvakäynti. Hän ehdottaa myös kaupungin tai 3.sektorin kotihoitajia tai vapaaehtoistyöntekijöitä, ketkä voisivat hoitaa kotia päivän, kun omaishoitaja nauttii vapaapäivästään. Terhi kertoo, että tämä tulisi halvemmaksi kuin hoidettavan laittaminen laitoshoitoon, johon menisi taksikustannukset ja laitosmaksut. Ideansa Terhi saa monen vuoden kokemuksesta.

Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi Terhi ehdottaa enemmän resursseja kouluihin. Esimerkiksi opinto-ohjaaja, joka on jakautunut neljän koulun välille ei pysty vaikuttamaan ongelmiin niin hyvin. Terhi kertoo myös, ettei saisi peruskoulun jälkeen pakottaa nuorta jatko-opiskelupaikkaan mikä ei kiinnosta häntä, sillä se lisää vaan syrjäytymistä. Suurempi vaihtoehtojen määrä olisi parempi, kuten paja-työskentelyä ja oppisopimiskoulutusta tai jotain säännöllistä tekemistä, joka toisi rytmiä nuoren elämään. Harrastusapua voisi olla tarjolla nuorille, jotka tarvitsevat sitä ja voisi olla enemmän ”höntsäily” porukoita, joissa voisi saada liikuntaa ja hyvää mieltä ilman kilpailua, mikä tulee vastaan monessa lajissa. Terhi kertoo nuorten osallistamisen olevan ehdottoman tärkeää, kysyttäisiin, mitä he itse haluavat. Esimerkiksi Terhi kertoo ideansa nuorisotaloista, joita nuoret voisivat itse sisustaa mieleisekseen ja päättää talon aktiviteeteista. Näin nuoret saataisiin osallistumaan yhteiseen hyvään.

Terhi kannattaa yhden luukun periaatetta nuorillekin, että olisi paikka josta nuori voisi hakea tarvitsemansa tiedon ja avun. Tätä kautta nuorelle olisi paljon helpompi saada apua, sillä hänen ei tarvitsisi hakea tietoa itse, mikä voi tietyissä tilanteissa olla kynnyskysymys. Terhi nostaa Tikkurilan Nuppi-nuortenkeskuksen esille hyvänä esimerkkinä matalan kynnyksen paikoista ja kertoo että vastaavanlaisia paikkoja voisi olla enemmänkin."



Terhi